Los Angeles - "kotiinpaluu"

Seuraavana päivänä kävimme pyörähtämässä Santa Barbarassa, mutta suuntasimme melko nopeasti kohti Los Angelesia. Itse hinkusin sinne ehkä eniten meidän porukasta. Myöhemmin osoittautui, että meidän porukasta oikein kukaan muu ei tykännyt Losista. Miksi LA on mulle niin erityinen kaupunki? Vuonna 1997 isä oli UCLA:ssa töissä puoli vuotta, ja perhe oli luonnollisesti messissä. Itse olin tuolloin 13-vuotias ja kävin seiskaluokan siellä, joten Oulun ja Helsingin lisäksi Los Angeles tuntuu kuin kolmannelta kotikaupungilta.

Kaupunki on ihan jumalattoman kokoinen, yli 80 kilometriä pitkä ja 40 kilometriä leveä ja melkein pelkkää ruutukaavaa, joten paikasta toiseen siirtymiseen menee melkein aina paljon aikaa. Sitä halkoo moottoritiet, joita pitkin liikenne tehokkaimmin virtaa, mutta jotka toisaalta ovat ensimmäisenä tukossa ruuhka-aikaan. Kaupunki on myös lättänä, joten toista New Yorkia odottavat joutuvat pettymään. Siinä missä Nyki on rakennettu pieneen tilaan ja ylöspäin, LA on rakennettu matalasti ja laajalle alueelle. Ilman autoa Losissa ei tee juuri mitään, vaikka viime aikoina joukkoliikennettä onkin parannettu paljon. Niinpä ajattelinkin vuokrata siinä vaiheessa auton itselleni, kun asuntoauto-panssarivaunusta luovuttaisiin.

Heti ensimmäisenä iltana saatiin ”kaivattua” actionia, kun asuntoauton iso koko yllätti mut totaalisesti. Auton oikea peili rappasi viereistä kaistaa ajaneesta bussista vasemman peilin irti ja samalla meidän peili meni totaalisen säpäleiksi. Saatiinhan soppa aikaan. Poliisit eivät lopulta vaivautuneet paikalle, koska henkilövahinkoja ei sattunut. Sainpahan soittaa 911:een, kokemus sekin. Onneksi otettiin autolle täysi vakuutus. Nyt jouduttiin itse maksamaan vain parinsadan dollarin etukäteistalletus, ja vakuutus kattoi loput. Muuten olisi saattanut poikaa ketuttaa. Ajoin vielä kolarin jälkeen takaisin leirintäalueelle, mutta sen jälkeen en sen auton rattiin koskenut vaan annoin Georgin hoitaa hommat. Onnettomuus sattui noin mailin päässä siitä missä asuin kymmenen vuotta sitten, eli vanha fraasi siitä että onnettomuudet sattuu useimmiten tutuissa paikoissa piti tässäkin paikkaansa. Tästä mulla ei ole kuvaa.

Seuraavana päivänä mentiin katsomaan LA Dodgersin peliä, Anni ja Victor tosin meni katselemaan nähtävyyksiä. Dodger Stadium ei ollut edes puolillaan, vaan mikäpä ihme: oli arkipäivä, ei mikään kansallinen tai koululaisten lomapäivä, ja peli alkoi klo 12 iltapäivällä! Itse peli oli leppoisaa pelailua auringonpaisteessa, vastassa ollut Arizona Diamondbacks hävisi lopulta 2-1. Yhtään home runia ei nähty, eli sikäli aika tapahtumaköyhä matsi. Pelin jälkeen mentiin Hollywoodiin kääntymään, ja illalla syötiin viisistään Venice Beachilla ja siivottiin auto palautuskuntoon.

"Take me out to the ballgame, take me out with the crowd.." Kovin on tyhjää katsomossa.



Mann's Chinese Theatre. Tämä on se paikka, missä starat ovat painaneet käden- ja jalanjälkensä sementtiin. Vanhimmat jäljet on 20-luvulta!

Kahdeksan yötä asuntoautossa olikin tarpeeksi, ja seuraavana aamuna palautettiin auto aikaisin. Tits suuntasi Havaijille, ja minä taasen buukkaamaani hostelliin. Olin yrittänyt jo useamman päivän ajan saada lippuja samana iltana pelattavaan Anaheim–Vancouver -lätkämatsiin, mutta Ticketmasterin sivut näyttivät jatkuvasti että lippuja ei olisi saatavilla. Vuokasin auton, ja suunnistin motareita pitkin sellaiset 50 mailia kaakkoon Anaheimiin. Oli kyllä huomattavasti mukavampi ajella Los Angelesin ruuhkissa pikkuisella Chevrolet Cavalierilla kuin tankkimaisella asuntoautolla. Parkkeeraus hallin lähellä maksoi 20$, mutta otin riskin ja maksoin sen. Hallin lippuluukulla sain kuulla, että lippuja oli vielä jäljellä, ne vain olisi seisomapaikkoja. Oulussa on peleissä seisomiseen tottunut, joten seisomapaikka sopi mulle mainiosti.


Arrowhead Pond on nykyisin nimeltään Honda Center


Ihan hyvät paikat vaikka pitikin seisoa. Tunnelma hallissa oli hyvä. Tässä Ducks on juuri tehnyt ottelun avausmaalin.

Itse peliä Anaheim vei näytöstyyliin. Ilman Canucks-veskari Luongoa peli olisi päättynyt jo varsinaisella peliajalla, mutta nyt se venyi toiselle jatkoajalle. Ratkaisu syntyi vähän helpohkosti, kun Anaheim taklasi kiekon hyökkäysalueella itselleen, ja Luongo katseli tuomariin kun ratkaiseva veto lähti. Vancouverin kausi loppui siihen, ja Anaheim eteni läntisen konferenssin finaaliin. Mun veikkaukset konferenssifinaaleihin menijöistä piti pintansa, veikataan nyt sitten, että Stanley Cupista pelaavat Anaheim ja Ottawa.

Seuraavan päivän omistin kokonaan vanhojen tuttujen paikkojen koluamisen: kävin bongaamassa paikan, jossa asuttiin perheen kanssa kevät 1997, mun koulun ja pari muuta paikkaa, jotka olivat jääneet mieleen. Tuntui vähän samalta kun aikanaan palasin Joensuuhun ensimmäistä kertaa sieltä poismuuton jälkeen, oliskohan ollut noin seitsemän vuoden tauon jälkeen… Melko nostalgista meininkiä kaikkiaan. Iltapäivällä palautin sitten auton, ja seuraavana aamuna oli aikainen herätys ja lento Havaijille. Siitä lisää myöhemmin.



Täällä tuli asuttua: Veteran Avenue 424, Los Angeles


Emerson Middle School: tuolla tuli käytyä seiskaluokan kevät.


Westwoodin kylässä, lähellä meidän kämppää, on muun muassa Twentieth Century Foxin alkuperäinen leffateatteri.

Tätä brändiä on ollut ikävä kaikki nämä kymmenen vuotta. Me encanta!


Harry Perry. Tuo hullu ukko luisteli Venice Beachilla jo kymmenen vuotta sitten.

Auringonlasku, Venice Beach

Kalifornian kansallispuistot

Kuluneet seitsemän päivää on tullut kierreltyä Kaliforniaa, joten en metsän keskeltä ole oikein pystynyt tänne mitään kirjoittamaan. Nyt pientä reportaasia.

Ensimmäinen yö asuntoautossa vietettiin San Franciscon eteläpuolella, kaupungin jenkkifutisjoukkue 49ersin stadionin kupeessa. Yöstä mitättömällä paikalla parkkipaikalla saatiin maksaa vajaat $80. Se olikin sitten viikon kallein majoitus.

Seuraavana aamuna suunnitelmissa oli käydä tsekkaamassa legendaarinen Golden Gate Bridge ja ajella sen jälkeen hissukseen Yosemitea kohti. Silta oli ihan hieno, se muistuttaa mua aina siitä yhdestä Bond-leffasta, jonka lopputaistelu käydään Golden Gaten vaijereissa. Parkkeerattiin auto bussipaikalle yhden toisen pakettiauton perään. Kun tultiin takaisin autolle, meidän auto oli blokattu vihaisten bussikuskien toimesta. Yksi tuli siihen vinoilemaan, että sakkopaikka, kolmesataa dollaria, hyvää päivänjatkoa. Pikku rupattelujen jälkeen saatiin kuitenkin bussit väistämään ja päästiin liikenteeseen.

Ei nuo vaijerit ihan noin tuhdilta näyttäneet etäämpää:


Golden Gatelta jatkui matka Berkeleyhyn, joka on tunnettu yliopistostaan. Tämä kampus oli huomattavasti SFU:ta hienompi (tosin mikä tahansa on. Paitsi Oulun yliopisto), ja koko kaupungista huomasi että kysessä on ensisijaisesti opiskelijakaupunki.


Berkeleyn jälkeen jumituimme iltapäiväruuhkaan, ja matka oli todellakin hissukseen etenemistä. Emme päässeet päivän aikana Yosemiteen asti, jäimme parinkymmenen mailin päähän yöksi.

Viikonloppuna Yosemitessa olikin sitten kolmenkymmenen asteen helteet, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua Raincouverin jatkuvalle sateelle ja San Francisconkin mereisen kolealle säälle. Vielä ei oltu ihan huippusesongissa, joten puistossa oli suht rauhallista, vaikka meidän leirintäalue olikin viimeistä paikkaa myöten täynnä. Vesiputoukset oli tosi hienoja, mutta villieläimiä ei nähty. Tosin Anni ja Victor uskoivat nähneensä karhun ollessaan iltakävelyllä. Ainoa negatiivinen asia Yosemitessa oli se, että leirintäalue oli kaukana suihkuilta ja vielä kauempana pyykinpesutiloista. Lämmintä sentään riitti.


Yosemiteen mennessä avautui tällainen maisema. Taustalla näkyy Yosemiten laakso ja yksi puiston suurista vesiputouksista.


Sama vähän lähempää.

Karhuvaara! Meille kerrottiin Yosemiten portilla, että jos satuttaisiin tällaiseen törmäämään, meidän pitäisi huutaa: "Bear, go away, bear", täsmälleen näillä sanoilla. Typerät amerikkalaiset.

Ilma +30 astetta, vesi +4. Kukaan ei kuitenkaan pudonnut.


Nämä kallioseinämät oli aika vaikuttavia, varsinkin kun laakson pohjalla ne ympäröi maisemaa joka puolelta.


Joko mun kameran asetuksissa on vikaa tai tämä orava on vetäny muutakin kuin pulkkaa. Epäilen edellistä. Joopa joo.

Arvoimme pitkään menisimmekö Kuolemanlaaksoon vai Kings Canyonin kansallispuistoon. Päädyimme lopulta jälkimmäiseen, mutta tämä kansallispuistopa olikin vielä käytännössä suljettu. Olisi sinne asuntoauton kanssa päässyt, mutta minkäänlaisia palveluita siellä ei olisi ollut, suihku mukaanlukien. Ex tempore teimme ratkaisun yöpyä läheisessä Sequioan kansallispuistossa, mutta sekin osoittautui todella ankeaksi. Loppujen lopuksi parkkeerasimme auton leirintäalueen parkkipaikalle, kun ainoa avoinna ollut leirintäalue oli jo täynnä.

Sequioan vetonaulana on maailman suurimmat puut, jättiläispunapuut. Matkalla pois kansallispuistosta kävimme katsomassa miltä ne näyttivät.


Päädyttiin loppujen lopuksi yöpymään leirintäalueen parkkipaikalla.


Tiedän, ilkeää

Tässä vähän perspektiiviä. Tuo puu on vielä elossa!

Edellisillan vastoinkäymisistä tuskastuneina päätimme ajaa saman tien rannikolle. Yövyimme biitsileirintäalueella lähellä Santa Barbaraa. Seuraavana päivänä oli suunnitelmissa ajella LA:han.

Selvittiin vielä samana päivänä rannikolle, which was nice.

San Francisco, CA

Ensimmäinen aamu San Franciscossa valkeni siis iloisissa merkeissä, kun lentoyhtiö oli yön aikana tuonut mun kadonneet matkatavarat hostellille. Ei siis tarvinnut koko lomaa olla samoissa vaatteissa. Hostellin aamupalan jälkeen lähdettiin kaupunkiin, ja kelistä huomasi Vancouverin sateiden jälkeen heti, että nyt ollaan Kaliforniassa.


Aijaijai. Nyt loppui California dreaming, tämä on lomaa!

Otettiin Union Squarelta ratikka rantaan, ja hieman yllättäen pääsimme Alcatrazin-kierrokselle miltei saman tien. Kun viimeksi kymmenen vuotta sitten olin perheen kanssa San Franciscossa, vankilasaari jäi näkemättä, kun kyseisen viikonlopun kaikki lähdöt oli myyty loppuun.



Nykyään Alcatraz on museokäytössä, ja kierroksella sen historiaa esiteltiin monesta näkökulmasta ja monen aikakauden verran. Itse saarelta oli hienot näköalat San Franciscon keskustaan ja Golden Gate Bridgelle. Pari myyttiäkin rikottiin kierroksen aikana: Al Capone ei kuollut Alcatrazissa, ja saarelta maalle uiminen ei todellakaan ole mahdotonta, vaikka salmessa kova virtaus onkin. Itse asiassa phoenixilainen koululaisryhmä aikoi uida porukalla kyseisen välin. Sen sijaan se pitää paikkaansa, että vaikka muutaman vangin onnistuikin nokkelasti paeta vankilasta, niin kenenkään ei tiedetä selviytyneen hengissä maihin. Lisää triviaa: kaikkien gangstojen isä ja äiti, Al Capone, sai aikaan sen, että maitotölkkeihin (aikanaan ehkä pulloihin) alettiin painaa viimeisiä käyttöpäiviä. Ilman Allua olisi maidonjuonti Suomessakin vähän heikommissa kantimissa.


Tästä on kyse. Pahamainen vankilasaari keskellä San Franciscon lahtea.


Jotta pakeneminen olisi ollut entistäkin vaikeampaa, kukkulan huipulla sijainneeseen vankilaan johti vain yksi tie.


Sellejä.

Taustalla Downtown San Francisco

Kun Alcatrazista selvittiin takaisin maalle, mentiin syömään Fishermans Wharfille, joka on toinen kaikkien mainstream-turistien kohde Friscossa. Pääsin syömään aitoa länsirannikon clam chowderia, joka tarjoiltiin mielenkiintoisesti koverretusta leivästä. Oli hyvää, tuli syötyä lautanenkin.


Simpukkakeitto leivällä, kiitooosh

Sen jälkeen käytiin katsomassa merileijonia, jotka makoilivat laiturilla samalla lailla kuin kymmenen vuotta sittenkin. Meteli oli korviahuumaava, kun useat kymmenet otukset rääkyivät laiturilla. Nähtiinpä pari taistelupariakin, kun nämä laiskalta vaikuttavat elukat nahistelivat leikkisästi keskenään ja heittelivät toisiaan veteen.


Merileijonat on leppoisia

Rannasta kiivettiin Russian Hillille, joka on se kuuluisa mäki, josta useimmat San Franciscon mäkikuvat on otettu. Asunnoista ja autoista huomasi, että ihan vähävaraista sakkia paikassa ei asu.

Näkymä venäläiseltä kukkulalta

Kaikki varmaan tietää sen maiseman, jossa ratikka nousee mäkeä, ja taustalla San Franciscon lahdella näkyy Alcatraz. Tässä mun versio siitä:


Otettiin kyseinen ratikka ja ajeltiin sillä Chinatowniin. Kyseinen kaupunginosa on Jenkkilän suurin laatuaan. Tällä kertaa tyydyttiin kuitenkin vain kävelemään paikan läpi ja mentiin takaisin hostellille. Myöhemmin illalla mentiin syömään välimereiseen raflaan, jonka ruoka tosin oli aika heikkoa. Muut meni ruuan jälkeen leffaan, mutta itse huomasin kadottaneeni hostellihuoneen avaimen ja jouduin lähtemään etsimään sitä. Arvasin, että olin unohtanut sen ravintolaan, mutta se oli mennyt kiinni kun pääsin sinne takaisin. Matkalla takaisin hostellille törmäsin kuin ihmeen kaupalla ravintolan omistajaan, joka oli rupatellut meidän porukan kanssa tovin kun syötiin. Se oli löytänyt mun avaimet. Mun hyvä tuuri siis jatkui. Se siitä illasta...

Pitää kehua tätäkin hostellia, missä yövyttiin kaksi ensimmäistä yötä San Franciscossa. Adeleide Hostellissa oli kelvollinen aamupala, halpa vuokra ($24/yö), langaton netti, ja lisäksi paikka sijaitsi ihan San Franciscon ydinkeskustassa. Vähän vaikea sinne tosin oli aluksi löytää, sillä se sijaitsi melko huomaamattomalla syrjäkujalla:

Seuraavana aamuna tilattiin taksi hostellille ja suunnattiin puolen päivän maissa autovuokraamolle, josta meidän oli määrä hakea asuntoauto yhdeltä iltapäivällä. Kun lopulta päästiin auton kanssa liikenteeseen, oli kello jo neljä. Paljon säätöä. Koska meidän reissukolonnasta Titsillä ja Victorilla ei ole ajokorttia, ja Anni ei halua ajaa isoa autoa, niin minä ja Georg vuorotellaan ratissa seuraavan viikon ajan. Pakua isompaa autoa en ole koskaan ajanut, ja muutenkin ajoin viimeksi marraskuussa, kun Määtän Tuomaksen kanssa oltiin Finanssin ja Futuurin vuosijuhlissa (Tumpulle terveisiä!). Nyt pääsinkin sitten verestelemään ajotaitoja hyppäämällä camperin rattiin ja suuntaamalla suoraan freewaylle San Franciscon iltapäiväruuhkaan.

Selvittiin kuin selvittiinkin hengissä leirintäalueelle, vaikka matka kulkikin läpi kaupungin ydinkeskustan. Leirintäpaikka sijaitsee Downtownin eteläpuolella San Francisco 49ersin stadionin kupeessa. Täällä ollaan nyt ja laitetaan ruokaa. Tai siis, muut laittaa ruokaa ja mä näpyttelen tätä. Huomenna olisi tarkoitus mennä ensin pyöräilemään Golden Gaten tienoille, ja iltapäivällä lähteä ajamaan kohti Yosemite National Parkia.


Yllä ja alla: Tällä kaunottarella olisi tarkoitus taittaa matkaa.

Reissuun!

Viimeisellä opiskeluviikolla mulla oli kaksi tenttiä, joten aika meni pakkaillessa ja näihin valmistautuessa. Jälkimmäinen tentti oli myöhään perjantai-iltana, kun ulosmuuttopäivä oli sunnuntai, joten vähän häsläämiseksi homma meni. Lauantaina mentiin vielä vaihtariporukalla bilettämään downtowniin, joka ei eräissä tapauksissa kauheasti ainakaan edistänyt matkaan lähtöä sunnuntaina. Joka tapauksessa päästiin reissuun, ja lopulta meidän vuokra-auto suuntasi Seattleen.

Mun huone ulosmuuton hetkellä. Ei ollut kertaakaan noin siistiä kevään aikana.

Rajalla ei tällä kertaa ollut isommin ongelmia, mikä oli alkumatkan säädön jälkeen iloinen yllätys. Heti Jenkkien puolelle päästyä keli tuntui lämpiävän ainakin viidellä asteella, joten nyt se kesä kai sitten alkaa. Seattleen saavuttiin (Rachel, Anouk, Alex, mä) alkuillasta, ja loput porukasta tuli myöhemmin reittibussilla. Meitä oli kaikkiaan kymmenen henkeä, joista me jatketaan viiden hengen porukalla (Anni, Victor, Tits, Georg ja mä) Kaliforniaan. Hostelli oli tällä kertaa Green Tortoise, joka oli hinta-laatusuhteeltaan ehkä paras, missä olen tähän mennessä ollut. Tofino oli ehkä laadukkaampi muuten, mutta kun ajattelee, että tämä GT sijaitsee ihan Seattlen keskustassa, niin kilpparihostelli oli erinomainen diili. Voin suositella kaikille, jotka tänne eksyy!

Hieno valoilmiö Seattlessa

Maanantaina meidän pikku autokunta meni ensin Underground Tourille. Itselle tämä oli jo toinen kerta kyseisellä kierroksella, eikä se ollutkaan enää yhtään niin mielenkiintoinen. Samat vitsit kierroksen vetäjällä oli kuin viime kerralla, vaikka kyseessä oli eri opas! Kierroksen jälkeen mentiin pikavisiitille Seattlen eläintarhaan, joka olikin ihan hieno. Paikan vetonaulana oli hiljattain syntynyt tiikerinpentu, joka temmelsi itsensä kokoisen pehmolelutiikerin kanssa. Lisäksi zoossa oli hieno pimeä osasto, jossa oli lepakoita ja muita öisiä eläimiä. Pari otosta:

Mystinen lintu

Amerikan ruskeakarhu eli grizzly on kuulemma ihmiselle kaikkein vaarallisin. Kaikki Hopeanuolta pienenä katsoneet voi varmaan samaistua tähän.

Tiikerinpentu retuuttaa pehmolelutiikeriä. Tämä oli siis eläintarhan ykkösvetonaula. Aika tehokkaasti pentu osasi iskeä lelun kaulaan.

Muut olivat menneet lentokentälle hyvissä ajoin, mutta itse en (luonnollisesti). Lopulta kuitenkin selvisin sinne. Lento San Franciscoon meni nopeasti ja kivuttomasti, mutta perillä odottikin yllätys, kun mun matkalaukku ei missään vaiheessa ilmestynytkään liukuhihnalle. Eipä ole mulle ennen sattunut. Tätä kirjoittaessani hostellilla en ole kuullut vielä laukusta mitään. Toivottavasti löytyy nopeasti, muuten voi jossain vaiheessa alkaa syödä miestä. Edit: seuraavana aamuna Alaskan Airlines oli löytänyt mun laukun ja toimittanut sen hostellin respaan. Asiallista, nyt pystyy keskittymään lomailuun!

Mun lätkäveikkauksesta sen verran, että ei ollut juuri hurraamista. Suosikit pitivät pääosin pintansa - tiesin jatkoonmenijöistä Detroitin, Vancouverin, Buffalon, Ottawan ja New Jerseyn, mutta Anaheim, San Jose ja NY Rangers puolestaan näyttivät hauista. Suomalaiset ovat jälleen olleet pimennossa, kun ratkaisupelit alkoi.

Toisen kierroksen veikkaus:
Detroit-San Jose -> Detroit jatkoon
Anaheim-Vancouver -> Anaheim jatkoon
Buffalo-NY Rangers -> Buffalo jatkoon
New Jersey-Ottawa -> Ottawa jatkoon

Varsin yllätyksettömästi siis mennään. Koska satun Kaliforniassa pyörimään, niin suunnitelmissa olisi mennä katsomaan paikan päälle mahdollinen viides peli sarjassa Anaheim-Canucks. Saapa nähdä.

San Franciscosta lisää myöhemmin. Nyt täältä tähän.

Viimeinen viikko kampuksella

Nyt kun opiskeluja on jäljellä vajaa viikko ja kelit lämpenee myös täällä, niin tässä pari vähän keväisempää otosta kampukselta.

Joskus ensimmäisissä postauksissani väitin, että Simon Fraserin kampus on ruma kuin mikä. Onhan täällä kyllä betonia käytetty reilusti, mutta maisematkin on toisaalta komeita.

Tällaiset näkymät West Mall Centren lukusalista. Vaikka mä Töölön katoista tykkäänkin, niin ehkä tämä menee sen maiseman edelle mikä HSE:n päärakennuksen lukusalista avautuu.


Convocation Mall eli kampuksen katettu keskusaukio


Academic Quadrangle on jumalattoman kokoinen neliönmallinen rakennus, jossa on suurin osa yliopiston luentosaleista ja luokkahuoneista. Kuvat yllä ja alla on neliön sisäpihalta.

Terry Fox on paikallinen suuruus, entinen Simon Fraserin opiskelija, joka sairastui parikymppisenä syöpään ja yritti nostaa varoja juoksemalla halki Kanadan. Academic Quadranglen pihalle on pystytetty patsas herran kunniaksi.

Kampuksen kirjasto. Ehkä rumin rakennus ikinä, missään.

Kaksi tenttiä jäljellä ja Kalifornia-TJ näyttää 7 päivää!

P.S. KÄRPÄT!