Lensin Havaijille LA:sta yksin, tarkoituksena oli tavata Youri ja kumppanit siellä lähipäivinä. Tämä saariketju keskellä Tyyntämerta vaati viiden tunnin lennon, mutta aikaeron vuoksi olin perillä jo yhdeltätoista, kun lento lähti Los Angelesista aamuysiltä. Lentokenttä oli mielenkiintoinen sikäli, että osa terminaaleista oli puoliksi ulkotiloissa, ts. katto oli pään päällä, muttei seiniä. Havaijilla keskilämpötila pyörinee siinä parinkymmenen asteen tietämissä vuorokauden- ja vuodenajasta riippumatta, joten mikäpä siinä. Tällä kertaa matkatavaratkin tuli perille niin kuin pitikin.
Tällaista keliä vuoden ympäri. Maistuis.
Suuntasin ensimmäiseksi HI-Hostel Waikikiin, joka oli nimensä mukaisesti juurikin tämän kuuluisan hiekkarannan vieressä, vajaan parin korttelin päässä. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului lähinnä auringonotto rannalla ja naapuruston pikakartoitus. Paikallisia ABC-minisupermarketteja tuntui olevan vähintään kaksi joka korttelissa.
Biitsiperspektiiviä
Toinen päivä oli hyvin pitkälti samanlainen, eli pyörin lähinnä Waikikin alueella ja testasin paikallisia halpisruokapaikkoja. Ei valittamista. Illalla kävin käppäilemässä myös alueen ulkopuolella, joka muistuttikin heti lähinnä gettoa nuhjuisine pienkerrostaloineen. Tyypillisesti Waikiki on taas siisti ja kiiltokuvamainen hotellialue rantoineen, juuri sellainen jollaisena sitä mainostetaan. Aika pitkälti samankaltainen kuin välimeren turistirysät, siistimpi tosin:
Auringonlasku Waikikissa
Seuraavana aamuna otin bussin pohjoisrannalle, jossa Youri, Tits ja Johanna ja Emeli majailivat. Kun pääsin sinne, niin lähdettiin näiden vuokraamalla autolla heti takaisin. Mentiin katsomaan vesiputousta suht lähellä Honolulua, ja auto jätettiin normaalisti parkkiin. Kun palattiin putoukselta autolle, niin huomattiin että sademetsässä riehunut lyhytaikainen mutta rankka sadekuuro oli katkaissut painavan oksan puusta, joka sijaitsi suoraan auton edessä. Luonnollisesti koko parkkialueen ainoa katkennut oksa putosi juuri konepellille. Vakuutus ei kattanut tätä kuin osittain, joten muulle porukalle tuli ylimääräistä maksettavaa. Koko hommassa oli huijauksen makua: auto oli ihan rämä, mutta kuitenkin vakuutuksessa oli $1200 omavastuu, eli kallista lystiä.
Tämä vesiputous ei ollut ihan Yosemiten kokoluokkaa. Saatiinpa kuitenkin kuuro niskaan kun tuonne kiivettiin.
Tuo pikku lommo kustansi muille lopulta ilmeisesti $600
Tiistaina suuntasin omine nokkineni Pearl Harboriin, joka oli pienoinen pettymys. Battleship Arizona toki makasi siinä, minne japsit sen joulukuussa -41 upottivat, mutta muuten koko lahti siivottiin jo sodan aikana. Arizona Memorial on upotetun aluksen päälle rakennettu muistomerkki, joka koostuu ”maisemahuoneesta” ja pyhätöstä, jonne on kaiverrettu kaikkien usean tuhannen hyökkäyksessä menehtyneen amerikkalaissotilaan nimet. Laiva makaa matalassa vedessä, ja sen kansi on vain pari metriä veden pinnan alla, joten sen runko näkyy aika hyvin. Hyvin epäamerikkalaiseen tyyliin venereissu muistomerkille oli ilmainen, which was nice. Paluumatkalla ostin kirjan, jota lueskelin rannalla seuraavat pari päivää.
Pearl Harbor. Taustalla näkyvä valkoinen hökötys on upotetun Battleship Arizonan päälle rakennettu muistomerkki. Alla sama lähempää.
Isku Pearl Harboriin oli japanilaisten kannalta menestys. Tuon verran meni amerikkalaisia yksin Arizonan mukana. Yli kaksi kertaa enemmän uhreja kuin vaikkapa Titanicissa.
Osa M/S Arizonasta oli selvästi näkyvissä, ja jotkut osat jopa vedenpinnan yllä. Kuvassa laivan tykkitornin jäänteet.
Tämän japanilaiskoneen lentäjälle taisi käydä vähän ohraisesti.
Pearl Harborissa esiteltiin myös jenkkien asearsenaalia. Tämä on ilmeisesti sukellusveneestä ammuttava mannertenvälinen ohjus.
Keskiviikkona vaihdoin HI-Hostellista toiseen, Beachside Waikiki Hostelliin, koska myös muut olivat tulossa pohjoisrannalta sinne. Koska olin paikalla aikaisin, en päässyt huoneeseeni vaan jouduin viemään tavarani varastohuoneeseen pariksi tunniksi. Ei siinä mitään. Kun myöhemmin tulen takaisin aikomuksenani rekisteröityä sisään ja viedä tavarat huoneeseen, huomaan, että mun matkalaukkua ei ole missään. Nice, siellä oli ihan alkajaiseksi mun passi ja kaikki vaihtovaatteet! Kuulemma joku iso opiskelijaryhmä Stanfordin yliopistosta oli kirjautunut aikaisemmin päivällä ulos hostellista vieden mukanaan parisenkymmentä laukkua. Jotta asiat olisi olleet vieläkin enemmän sekaisin, ryhmä oli lähdössä samana iltapäivänä puolitoista kuukautta kestävälle Tyynen valtameren risteilylle, jolla sen oli määrä tehdä jotain tutkimusta.
Olin siis vähän lirissä. Ehdin soittaa Honolulun Suomen-kunniakonsulaattiin ja kysyä, mitä pitäisi tehdä, koska olin vielä menossa Kanadaan ennen kuin palaisin Suomeen. Vastaus oli, että lähin paikka saada uusi passi on Los Angeles, ja uuden lain mukaan passia myönnettäessä henkilön pitää itse olla paikalla, eli mulle olisi tullut kiva mutka matkaan, plus kaikkien vaatteiden hankinta (olin luonnollisesti rantakuteissa!). Koska en kuitenkaan voinut tehdä mitään asialle ennen kuin saataisiin tieto, onko ryhmä jo lähtenyt risteilylleen, päätin kokeilla surffausta. Se olikin siistiä, joskin yllättävän rankkaa käsille. Ei ole turhaan hehkutettu!
Kun palasin hostellille, laukusta ja ryhmästä ei kuulunut mitään, mutta onneksi hostellin ystävällinen henkilökunta sai kaikille ryhmän jäsenille soitettuaan lopulta kiinni yhden henkilön, ja laukku löytyi juuri ennen kuin nämä olivat alkamassa lastaamaan niitä satamassa, ja hostelli järkkäsi sille oikein taksikyydin. Opinpa ainakin sen, että passia ei kannata säilyttää matkalaukussa – ei, vaikka se olisikin lukittu. Kyynisesti sanottuna meikäläisen Kalifornian-Havaijin -reissun saldo oli kaksi hukattua matkalaukkua ja kolari. Vissiin mulla sitten on jotain hullun tuuria, kun näistä kaikista selvittiin. Samana iltana harrastettiin porukalla vielä pienimuotoista nestetankkausta, mutta ei siitä sen enempää. Torstai olikin sitten normipäivä.
Perjantaina mun ja Yourin oli määrä vuokrata auto päiväksi, mutta koska kaikki vaihtoehdot oli turkasen kalliita, niin päädyttiin käyttämään saaren bussiverkostoa, joka oli osoittautunut ihan toimivaksi. Ensiksi mentiin Sandy Beachille, joka on tunnettu bodysurffausranta. Nimensä mukaisesti ranta oli pehmeää hiekkaa, ja sitä saattoi erehtyä luulemaan ihan normaaliksi rannaksi. Pitkin rantaa oli kuitenkin kylttejä, joissa varoitettiin aaltojen suuresta voimasta. Tässäkin piti kokeilla ennen kuin uskoin (oululaiset varmaan sanois, että pölijä): aalloilla oli mukava kellua niin pitkään, kun pysyi aaltojen meren puolella. Mutta, siinä vaiheessa kun sattui olemaan aallon ja rannan välissä kun parimetrinen aalto murtui metrin, parin päässä, niin ei ollut juurikaan mitään tehtävissä (vasta liian myöhään kuulin, että murtumassa olevaan aaltoon pitää sukeltaa ennen kuin se tulee päälle). Aalto vei mennessään ja paiskasi jossain asennossa rantahiekkaan. Itse piti vain toivoa, että ei tulisi päälleen alas – myöhemmin luin matkaoppaasta, että ranta on yksi Havaijin vaarallisimmista, mikäli mittarina käytetään hengenpelastuksia ja murtuneita niskoja per vuosi. itse tulin olkapäälleni alas, ja ilmeisesti loukkasin sen jotenkin, sillä tietyissä asennoissa tuntuu (hermo)särkyä. Pitää käydä näyttämässä YTHS:ssä kunhan täältä selviää takaisin. En halua suurin surminkaan joutua tekemisiin amerikkalaisen terveydenhoitojärjestelmän kanssa, vaikka mulla matkavakuutus onkin. Hengissä siis kuitenkin selvittiin.
Niin huvittavan näköinen kyltti, että eihän tuota voinut ottaa vakavasti. Seuraavana hetkenä olinkin sitten turvallani rantahietikossa, mitä seuraava pikku klippi havainnollistaa:
Tällainen aallokko. Ei nuo näytä kovin isoilta, mutta kannattaa verrata ihmisten kokoon.
Rannan jälkeen oli suunnitelmissa mennä tsekkaamaan Diamond Headin vulkaaninen kraateri. Liftattiin kyyti jonkun paikallisen pick-up truckin lavalla, mutta perille päästyämme kuultiin, että se oli mennyt kiinni viisi minuuttia aikaisemmin. Jäi siis kraateri näkemättä. Illalla mentiin isommalla, n. 15 hengen porukalla paikalliseen baariin, mutta itse lähdin aikaisin pois että ehdin saada pari tuntia unta ennen kuin shuttle-bus tuli poimimaan mut hostellilta lentokentälle jo 4.30.
Lähtiessä oli ihan hyvä keli. Etualalla Diamond Headin kraateri, jonka mä siis missasin. Sen vasemmalla puolella näkyy Waikikin hiekkaranta ja hotellikeskittymä (korkeat rakennukset).
Sellasta Havaijilla. Kelien puolesta viikko oli ihan loistava, koko ajan yli +20 astetta. Seuraavaksi suuntasin takaisin Vancouveriin, jossa mun oli määrä viettää aikaa Rachelin kanssa ja reissata pikaisesti provinssin pääkaupunkiin Victoriaan ennen kuin lentäisin itärannikolle.
Osa M/S Arizonasta oli selvästi näkyvissä, ja jotkut osat jopa vedenpinnan yllä. Kuvassa laivan tykkitornin jäänteet.
Tämän japanilaiskoneen lentäjälle taisi käydä vähän ohraisesti.
Pearl Harborissa esiteltiin myös jenkkien asearsenaalia. Tämä on ilmeisesti sukellusveneestä ammuttava mannertenvälinen ohjus.
Keskiviikkona vaihdoin HI-Hostellista toiseen, Beachside Waikiki Hostelliin, koska myös muut olivat tulossa pohjoisrannalta sinne. Koska olin paikalla aikaisin, en päässyt huoneeseeni vaan jouduin viemään tavarani varastohuoneeseen pariksi tunniksi. Ei siinä mitään. Kun myöhemmin tulen takaisin aikomuksenani rekisteröityä sisään ja viedä tavarat huoneeseen, huomaan, että mun matkalaukkua ei ole missään. Nice, siellä oli ihan alkajaiseksi mun passi ja kaikki vaihtovaatteet! Kuulemma joku iso opiskelijaryhmä Stanfordin yliopistosta oli kirjautunut aikaisemmin päivällä ulos hostellista vieden mukanaan parisenkymmentä laukkua. Jotta asiat olisi olleet vieläkin enemmän sekaisin, ryhmä oli lähdössä samana iltapäivänä puolitoista kuukautta kestävälle Tyynen valtameren risteilylle, jolla sen oli määrä tehdä jotain tutkimusta.
Olin siis vähän lirissä. Ehdin soittaa Honolulun Suomen-kunniakonsulaattiin ja kysyä, mitä pitäisi tehdä, koska olin vielä menossa Kanadaan ennen kuin palaisin Suomeen. Vastaus oli, että lähin paikka saada uusi passi on Los Angeles, ja uuden lain mukaan passia myönnettäessä henkilön pitää itse olla paikalla, eli mulle olisi tullut kiva mutka matkaan, plus kaikkien vaatteiden hankinta (olin luonnollisesti rantakuteissa!). Koska en kuitenkaan voinut tehdä mitään asialle ennen kuin saataisiin tieto, onko ryhmä jo lähtenyt risteilylleen, päätin kokeilla surffausta. Se olikin siistiä, joskin yllättävän rankkaa käsille. Ei ole turhaan hehkutettu!
Kun palasin hostellille, laukusta ja ryhmästä ei kuulunut mitään, mutta onneksi hostellin ystävällinen henkilökunta sai kaikille ryhmän jäsenille soitettuaan lopulta kiinni yhden henkilön, ja laukku löytyi juuri ennen kuin nämä olivat alkamassa lastaamaan niitä satamassa, ja hostelli järkkäsi sille oikein taksikyydin. Opinpa ainakin sen, että passia ei kannata säilyttää matkalaukussa – ei, vaikka se olisikin lukittu. Kyynisesti sanottuna meikäläisen Kalifornian-Havaijin -reissun saldo oli kaksi hukattua matkalaukkua ja kolari. Vissiin mulla sitten on jotain hullun tuuria, kun näistä kaikista selvittiin. Samana iltana harrastettiin porukalla vielä pienimuotoista nestetankkausta, mutta ei siitä sen enempää. Torstai olikin sitten normipäivä.
Perjantaina mun ja Yourin oli määrä vuokrata auto päiväksi, mutta koska kaikki vaihtoehdot oli turkasen kalliita, niin päädyttiin käyttämään saaren bussiverkostoa, joka oli osoittautunut ihan toimivaksi. Ensiksi mentiin Sandy Beachille, joka on tunnettu bodysurffausranta. Nimensä mukaisesti ranta oli pehmeää hiekkaa, ja sitä saattoi erehtyä luulemaan ihan normaaliksi rannaksi. Pitkin rantaa oli kuitenkin kylttejä, joissa varoitettiin aaltojen suuresta voimasta. Tässäkin piti kokeilla ennen kuin uskoin (oululaiset varmaan sanois, että pölijä): aalloilla oli mukava kellua niin pitkään, kun pysyi aaltojen meren puolella. Mutta, siinä vaiheessa kun sattui olemaan aallon ja rannan välissä kun parimetrinen aalto murtui metrin, parin päässä, niin ei ollut juurikaan mitään tehtävissä (vasta liian myöhään kuulin, että murtumassa olevaan aaltoon pitää sukeltaa ennen kuin se tulee päälle). Aalto vei mennessään ja paiskasi jossain asennossa rantahiekkaan. Itse piti vain toivoa, että ei tulisi päälleen alas – myöhemmin luin matkaoppaasta, että ranta on yksi Havaijin vaarallisimmista, mikäli mittarina käytetään hengenpelastuksia ja murtuneita niskoja per vuosi. itse tulin olkapäälleni alas, ja ilmeisesti loukkasin sen jotenkin, sillä tietyissä asennoissa tuntuu (hermo)särkyä. Pitää käydä näyttämässä YTHS:ssä kunhan täältä selviää takaisin. En halua suurin surminkaan joutua tekemisiin amerikkalaisen terveydenhoitojärjestelmän kanssa, vaikka mulla matkavakuutus onkin. Hengissä siis kuitenkin selvittiin.
Niin huvittavan näköinen kyltti, että eihän tuota voinut ottaa vakavasti. Seuraavana hetkenä olinkin sitten turvallani rantahietikossa, mitä seuraava pikku klippi havainnollistaa:
Tällainen aallokko. Ei nuo näytä kovin isoilta, mutta kannattaa verrata ihmisten kokoon.
Rannan jälkeen oli suunnitelmissa mennä tsekkaamaan Diamond Headin vulkaaninen kraateri. Liftattiin kyyti jonkun paikallisen pick-up truckin lavalla, mutta perille päästyämme kuultiin, että se oli mennyt kiinni viisi minuuttia aikaisemmin. Jäi siis kraateri näkemättä. Illalla mentiin isommalla, n. 15 hengen porukalla paikalliseen baariin, mutta itse lähdin aikaisin pois että ehdin saada pari tuntia unta ennen kuin shuttle-bus tuli poimimaan mut hostellilta lentokentälle jo 4.30.
Lähtiessä oli ihan hyvä keli. Etualalla Diamond Headin kraateri, jonka mä siis missasin. Sen vasemmalla puolella näkyy Waikikin hiekkaranta ja hotellikeskittymä (korkeat rakennukset).
Sellasta Havaijilla. Kelien puolesta viikko oli ihan loistava, koko ajan yli +20 astetta. Seuraavaksi suuntasin takaisin Vancouveriin, jossa mun oli määrä viettää aikaa Rachelin kanssa ja reissata pikaisesti provinssin pääkaupunkiin Victoriaan ennen kuin lentäisin itärannikolle.
No comments:
Post a Comment