Tofino, Vancouver Island

Olen ollut pari viikkoa lievässä mutta sitkeässä flunssassa, joten ei ole tullut tehtyä mitään mainittavaa, mistä olisi jaksanut kirjoittaa. Viime viikonloppuna sen sijaan menimme isolla vaihtariporukalla Tofinoon, joka on vajaan kahdentuhannen asukkaan pikku kalastajakylä Vancouverin saaren länsirannalla. Vancouver Island on sellainen 80 km x 400 km kokoinen saari itse kaupungin edustalla, joten ihan mistään luodosta ei ole kysymys. Tofinossa oli kyseisenä viikonloppuna valasfestivaalit, joten odotuksissa oli että näkisimme myös näitä meren leppoisia otuksia.

Lähtö oli perjantaiaamuna, jolloin neljä autokuntaamme suuntasi autovuokraamon kautta lautalle. Tämä kuskasi meidät Nanaimoon, josta pääsi ajamalla Tofinoon neljässä tunnissa. Itse jaoin auton ruotsalaisten Johannan ja Emelin sekä australialaisen Bazin kanssa. Tunnelma meidän autossa oli letkeä, sen sijaan saksankieliset saivat lauantaina melkein tappelun aikaiseksi omassaan (mistä syystä lauantaina kukin autoporukka kulkikin omana ryhmänään). Perjantaina ei tapahtunut mitään ihmeempää, käytiin syömässä vähän tuoretta kalaa. Oma annokseni oli mainio sekoitus erilaisia mereneläviä, siinä oli tuoretta lohta, ruijanpallasta, ostereita, simpukoita jne. Ruuan jälkeen suunnattiin kylän ainoaan baariin, jossa tunnelma oli juuri niin alkuvoimainen (?) kuin sellaisesta maailman länsireunalla sijaitsevasta paikasta voi kuvitella. Illan viimeinen hidas oli AC/DC:n Thunderstruck…

Hostelli sentään oli mainio.Lauantaina jokainen autokunta lähti heti aamusta omaan suuntaansa, ja isommalla porukalla nähtiin taas vasta illalla. Me käytiin bongaamassa mm. paikallinen sademetsä sekä Wickaninnish Beach, jossa oli jonkinlainen valasnäyttely. Tämä vuodenaika on valaiden kevätmuuton aikaa, ja Tofinon tienoilla piti siis olla Pacific Rim Whale Festival, mutta ainakaan katukuvasta sitä ei erottanut mitenkään. Asiaan saattoi vaikuttaa, että niin perjantaina kuin lauantaina satoi koko ajan, niin kuin viimeisten kolmen viikon aikana voittopuolisesti muutenkin.

Lauantai-iltana ostettiin kuusi kiloa samana aamuna kalastettua lohta, ja ruotsin tyttäret kokkasivat fileestä meidän koko isolle porukalle erinomaisen aterian. Sen jälkeen mentiin samaan baariin kuin perjantaina, mutta koska kyseessä oli St. Patrick’s Day, niin kaikki paikalliset olivat liikenteessä, ja puolet porukasta joutui jonottamaan melkein tunnin päästäkseen sisään paikkaan, jonne kukaan ei varmasti jonottaisi missään muualla kuin Tofinossa. Ilta meni hyvin siihen asti kun tuli valomerkin hetki, jolloin en löytänyt takkiani mistään. Kun sitä ei etsintöjen jälkeenkään löytynyt mistään, niin ei auttanut muu kuin jättää tuntomerkit baariin ja mennä takaisin hostellille ilman sitä. Koska paikassa ei ollut narikkaa, niin oletin, että joku oli nyysinyt sen siitä kasasta, jossa meidän porukan takit olivat. Seuraavana aamuna kun heräsin, niin oli iloinen yllätys, kun takki oli meidän hostellihuoneessa! Selityksenä tähän oli se, että kun osa meistä lähti hostellille heti paikan suljettua niin osa jäi vielä hengaamaan baarin edustalle. Youri oli bongannut mun takin ja kaulahuivin jonkun paikallisen sankarin päällä, ja sain ne takaisin. Kaverit on hieno asia.

Sunnuntaina oli viikonlopun paras keli, sillä vettä ei satanut. Suuntasimmekin valasristeilytoimistolle, joka järjesti kierroksia rannikon tuntumassa. Noin kolme tuntia kestäneen kierroksen aikana näimme valkopäämerikotkia, hylkeitä, merileijonia, saukkoja ja myös harmaavalaita. Miekkavalaita eli orcia emme kuitenkaan nähneet, mikä oli pikku pettymys. Risteilyn jälkeen lähdettiin kotiin, ja Vancouveriin saavuttiin myöhään illalla. Sellainen reissu. Kannatti kyllä tehdä tämäkin, vaikka sain uudestaan flunssan valasristeilyllä.

Seuraavalla viikolla tapahtuu vaihteeksi taas vähän enemmän, kun menen kahteen NHL-matsiin sekä business-opiskelijoiden bankettiin, ja lauantaina on jälleen bileet kampuksella. Flunssakin alkaa hellittää pikku hiljaa. Lisäksi koulua on enää reilut neljä viikkoa jäljellä, jonka jälkeen on edessä viiden viikon loma ennen paluuta Suomeen. Suunnitelmat ovat vielä vähän auki, reissusta enemmän sitten, kun se tulee ajankohtaisemmaksi.

Tästä näkee, että Tofino on hyvin pitkälti keskellä ei mitään, tai kirjaimellisesti maailman äärissä. Kartalla se on tuo vihreä nuoli vasemmassa laidassa.


Tämä oli viikonlopun teema. Brittiläisen Columbian maisemat on kyllä huikeat, jopa auton ikkunasta. Tässä ollaan jo saarella, matkalla kohti Tofinoa.



Perillä.


Ekana iltana mentiin safkaamaan. Tokihan piti syödä kalaa, tämän tuoreemmaksi se ei enää muutu. Kuvassa etualalla SFU:n business-laitoksen kv-koordinaattori Rosanne Ng, joka on tehnyt meidän vaihdon eteen ihan älyttömästi hommaa. Loistotyyppi, joka vielä tykkää hengata vapaa-ajalla vaihtareiden kanssa. Itse asiassa Rosy järjesti koko reissun Tofinoon.


Tsunami? Ei, vaan Wickaninnish Beach.


Is it safe to swim here? NO! Vastarannalle Japaniin matkaa sellaiset 5000 kilometriä.


Ihkaoikea kanadalainen sademetsä.


Bongaa kuvasta ruotsalaistyttö.


Puuvertaus. Tuo oli vissiin mammuttipetäjä.


Pieniä sieviä sieniä, vai mitä se Don Huonot aikoinaan lauloikaan. Miksi tämä kuva on tässä, en tiedä! Nuo oli vaan jotenkin niin erikoisen näköisiä.


Valaan kallo ja mittatikku


Meidän reissukolonna valmiina valasristeilylle. Ylärivi: Martina (GER), Birgit (AUT), Florian (AUT), Anouk (NED), Anni, Victor (FRA), Johanna (SWE), Fabian (GER), Milo (NED), Georg (GER), Tits (NED), Sarah (NED), Emeli (SWE), Youri (NED) ja Sophia (NED). Alarivi: Baz (AUS), Livia (NED) ja minä. Varsin paljon hollantilaisia siis.


Ensimmäiseksi risteilyllä bongattiin hylkeitä luodolla.


Melkein sama asia, mutta nämä on puolestaan merileijonia. Noilla ei tuntunut olevan kiire mihinkään.


Valas.