Normiviikko

Seattlen jälkeinen viikko oli etenkin arjen osalta melko hiljainen (tai no, saatiin taas lunta alkuviikosta, joka kuitenkin suli heti pois), osittain siitä syystä, että molemmat rahoituksen välitentit sattuivat juuri tälle viikolle. Hengissä kuitenkin selvittiin, vaikka varsinkin Inve oli taistelua aikaa vastaan.

Viikonlopulla tapahtui sitten enemmän. Perjantaina oli townhouse-bileet ruotsalaisten vaihtari-tsigulaattorien Johannan ja Emelin luona. Porukka tanssi pöydällä ja meininki oli muutenkin hyvä. Me likes, mutta ei siitä sen enempää. Ja seuraavana päivänä salille...

Lauantaina oli urheilujen jälkeen vuorossa kulttuuripäivä, tai ainakin oltiin suunniteltu sellaista. Sotasuunnitelmana oli mennä ensin Vancouverin taidemuseoon, sieltä sushi-ravintolaan (totta kai) ja Vancouverin sinfoniaorkesterin konserttiin. Museo oli juuri sulkemassa kun sinne asti selvittiin, joten siitä ei tullut mitään. Sushi sitä vastoin oli jälleen erinomaista ja konserttikin hyvä, vaikken mikään klassisen musiikin suurkuluttaja olekaan. Vancouver Symphony Orchestralla on erittäin hyvä diili opiskelijoiden näkökulmasta: normaalisti liput ovat noin $75, mutta opiskelijat maksavat kymmenen dollaria.

Sunnuntaina oli mahdollisuus päästä taas katsomaan NHL:ää. Vancouverin ylpeys, Canucks, pelaa hyvää kevättä ja on kiinni Tyynenmeren divisioonan kärkipaikassa. Lippuja ei ole helppo saada, varsinkin vierekkäiset paikat on järjestään myyty loppuun koko loppukaudeksi. Sain kuitenkin ystäväni Rachelin avustuksella liput (kausikorttipaikat!) pariin huippumatsiin, ja lisäksi menen vielä katsomaan yhden pelin myöhemmin maaliskuussa.

Sunnuntaina oli siis vuorossa Canucksien kotiottelu paikan päällä. Canucks pelasi Minnesotaa vastaan, joten matsi oli jälleen ns. suomalaisottelu. Itse asiassa ex-oululaisena ja Kärppiä edelleen aktiivisesti seuraavana peli oli enemmän kuin mielenkiintoinen, kun Minnesotan maalilla saattoi aloittaa Kärppien neljän vuoden mitaliputken takuumies Niklas Bäckström. Bäckström loukkaantui aikaisemmin viikolla, mutta pelasi kuin pelasikin tämän pelin. Canucksien varsinaisen peliajan maaleille hän ei voinut mitään, mutta rankkareissa pari meni vähän helposti. Canucks voitti lopulta 4–3 rankkareilla tasokkaan pelin, joka paikallisten mukaan oli jo asetelmien hakemista pleijareihin.

Kuluva viikko on ollut lähinnä pänttäämistä keskiviikon välitenttiin, joka onkin kevään viimeinen laatuaan. Sitten voikin taas ottaa vähän rennommin.

Perisuomalaiseen tyyliin pitää tietty kertoa säästä, viime aikoina se on nimittäin ollut vähintäänkin vaihteleva. Lumimyrskyiltä on vältytty, mutta lunta on kuitenkin välillä ripotellut. Burnaby Mountainilla on myös todella usein sumua, kuten näistä kuvista näkee. Pari kuvaa ehkä sankimmasta sumusta mitä meikäläinen on koskaan nähnyt. Yläkuvassa Towersin tornitalot, näkyvyys ehkä 50 metriä. Alla kampuksen jalkapallokenttä samana päivänä. Kuka vielä väittää että Vancouverissa ei paista aurinko? Sääli vain, että sumun takaa siitä ei ole paljon iloa...



Vancouverin "spaceneedle", Harbour Centre. Toisin kuin Seattlen maisematorni, tuo sijaitsee ihan keskustassa, joten sieltäkin on varmaan ihan messevät näkymät. Vielä ei ole tullut käytyä.


Tuonne oli tarkoitus mennä sivistämään itseään, mutta ruojakkeet olivat juuri sulkemassa.


Vancouver Canucks-Minnesota Wild. General Motors Place oli loppuunmyyty 159:nnen kerran peräkkäin, mikä on NHL:n pisin voimassaoleva putki.


Tuttu mies ja digizoomin kirous


Tällainen mörkö heilui katsomossa pelottelemassa lapsia


Kun Vancouveriin tulin, Canucksien matsit oli yksi odotetuimmista jutuista. Two down, two to go!